Uncategorized

Vuosi 2018 vapareiden silmin

Vaikka vuosi on jo vaihtunut, halusivat veikeät vaparinne vielä kääntää katseensa viime vuoteen ja muistella millaisia tapahtumia vuosi 2018 pitikään sisällään. Vapareille vuosi 2018 oli erittäin tapahtumarikas, opettavainen, hauska ja työntäyteinen. Vuosi vierähti nopeasti ohi. Haluamme kiittää kaikkia tapahtumiimme osallistuneita, vuoden 2018 huikeaa hallitusta sekä kaikkia yhteistyökumppaneita ja ainejärjestöjä, joiden kanssa saimme tehdä kivoja tapahtumia yhdessä. Tapahtumia järjestämällä saa aivan erityisen näkökulman niin Mentorin kuin muidenkin ainejärjestöjen yhteen toimintaan. Toivotamme tulevalle vaparitiimille ihanaa ja toivottavasti yhtä unohtumatonta tulevaa vuotta!

Kauden avajaiset (kyykkä ja after kyykkä)

Kevätlukukauden perinteinen avajaistapahtuma sai tällä kertaa kyykästä inspiroituneena hieman erilaisen muodon. Päivällä kyykättiin Sorsapuistossa, ja paikalle saatiin jopa neljä skiltalaista kyykän salaisuuksia opettamaan. Illalla valuimme vanhalle Domukselle bilettämään after kyykkä -teemalla. Parinkymmenen hengen juhlat onnistuivat hyvin ja kaikilla tuntui olevan hauskaa tietovisailun, beer pongin ja minttukaakaon äärellä.

MM-kyykkä

Edeltävät bileet valmistautuivat talven kohokohtaan – akateemisen kyykän MM-kisoihin, jossa Mentor järjesti yhteislähdön TTY:llä. Mukana yhteislähdössä oli niin vapareita kuin kourallinen fuksejakin.

Punkkua, pullaa ja pulkkailua

Edun tapahtumavastaavien yhteinen tapahtuma Saukonpuistossa piti sisällään nimensä mukaisesti punkkua, pullaa ja pulkkailua. Pulkkailu ei saanut kovin suurta suosiota, mutta illemmalla pullabuffet ja punkku veti edulaisia Ilmarinkadulle. Iltaa vietettiin rennoissa tunnelmissa pelaillen ja tutustuen kanssaopiskelijoihin.

St. Patrick’s Day-sitsit

Vihreähaalaristen yhteisiä sitsejä vietettiin maaliskuussa Messukylän työväentalolla. Tapahtuma sai alkunsa toissakeväänä, mutta vielä silloin Mentor ei sitseille pystynyt osallistumaan omien sitsien osuessa samaan ajankohtaan. Tänä vuonna mukaan haluttiin siis ehdottomasti! Sitseille osallistuivat Mentor, Itu, Staabi, Udk, Iltakoulu ja Tampio. Jokaiselle ainejärjestölle jaettiin omat vastuualueensa ja Mentor nappasi koristeluvastuun. Vastuu koristelusta otettiin mielellään vastaan, ja tällaisina koristeluperfektionisteina emme halunneet mennä sieltä mistä aita on matalin. Koristeluun nähtiin aikaa ja vaivaa ja lopputulos oli oikein onnistunut. Myös muut osa-alueet sitseillä toimivat hyvin, ja olikin oikein kiva huomata, kuinka poikkitieteellisten sitsien tunnelma oli katossa koko illan! Sitsien kiintiöt olivat 20 henkilöä per ainejärjestö ja liput menivätkin silmänräpäyksessä. Meitä osallistui yhteensä siis huikeat 120 sitsaajaa plus noin kymmenen henkilökunnan jäsentä. Tässä tapahtumassa, jos jossain, poikkitieteellisyys pääsee valloilleen!

Kasvisristeily

Huhtikuisesta kasvisristeilystä kirjoittelimmekin jo ihan oman postauksensa, sillä se oli ehdottomasti koko vuoden aikaavievin ja suurin tapahtuma. Kasvisristeilyn järjestäminen alkoi jo viime syksynä, kun viime vuoden vaparit laittoivat hommat aluilleen. Laiva oli tärkeää saada varattua ajoissa, jotta me saimme muut hommat hyvin käyntiin heti vuoden alusta. Hommia riitti todella paljon jo ennen itse risteilyä. Tehtäviä olivat muun muassa muiden ainejärjestöjen ja laivan infoaminen ja viestittely, teeman päättäminen, budjetin miettiminen, videon tekeminen, lippujen myynnin hoitaminen, haalarimerkit, rastikierros, kilpailujen miettiminen ja palkintojen hommaaminen. Tehtävää oli paljon ja pakko myöntää, että välillä tuli haastavia asioita eteen. Me vaparit teimme kuitenkin parhaamme, ja olemme tyytyväisiä siihen, miten kaikki lopulta sujui. Tällaisten tapahtumien järjestäminen on todella opettavaista! Tässä linkki vielä blogipostaukseen kasvisristeilystä ja täältä löytyy kuvia risteilyltä.

Mentorin wappu 2018

Heti kasvisristeilyn jälkeen oli aika laittaa hihat heilumaan ja suunnitella jäsenistölle jälleen hauskat ja toiminnantäyteiset vappuviikot! Vappu sisälsi meidän vapareiden järkkäämiä tapahtumia, mutta myös tapahtumia, joita emme itse olleet järjestämässä.

Tänä vuonna varaslähtö vappuun otettiin yhdessä SOS ry:n kanssa vappuetkoilujen merkeissä. Tiedossa oli rentoa hengailua ja valmistautumista vapun juhlintaan Hervannassa. Tarjolla oli pientä purtavaa ja tietenkin pelailua muun muassa beerpongin parissa.

Tänä vuonna järkättiin tietysti myös Mentorin legendaariset munkkibileet Espantornissa. Wapun keskellä oli mukava rentoutua hyvässä seurassa maistellen Mentorin tarjoamia wappuherkkuja; itse tehtyjä munkkeja ja simaa. Rennon hengailun lisäksi pelailtiin lautapelejä ja beerpongia simalla. Tapahtuma on perinteisesti ollut alkoholiton ja niin se oli myös tänä vuonna.

Pääpäivän tapahtumaa juhlittiin edellisvuotta mukaillen hulppeasti Svenska Klubbenilla. Tänä vuonna järjestimme tapahtuman mentorlaisille sekä heidän aveceilleen. Tupa oli täynnä ja tunnelma katossa. Herkut ja booli maistuivat. Beer Pong -turnaus oli intensiivinen ja keräsi myös paljon kannustajia. Palkintona oli lahjakortti Way Outiin ja se varmasti toi omalta osaltaan lisää innostusta turnaukseen. Vaikka kerrankin ulkona oli hyvä vappusää, oli tapahtuma menestys.

Näiden vapareiden järjestämien tapahtumien lisäksi Mentor edusti hienosti monessa muussakin tapahtumassa, kuten Pride- ja Potter-sitseillä, Wappumättörundilla, Hervantaexculla, Särkän Märkässä, Annalan kerhohuone -bileissä sekä merkkimarkkinoilla.

BACK to SKÅL 2018: Mentor-pelin lanseeraustapahtuma

Perinteinen syksyn kouluunpaluutapahtuma Back to Skål sai tänä vuonna täysin uuden muodon, kun mukaan illanistujaisiin astui Mentorin vapaa-aikavastaavien kehittämä lautajuomapeli. Vietimme upouuden Mentor-pelin lanseeraustapahtumaa kuvankauniissa Hervannassa. Puitteet olivat tapahtuman arvolle sopivat, kuudennentoista kerroksen korkeudella sijaitsevasta kerhohuoneesta aukesivat mitä upeimmat maisemat mm. ratikkatyömaalle. Juhlavieraat saivat kerrankin hyvällä omallatunnolla jättää haalarit kotiin ja pukeutua kerrankin opiskelijaelämään sopimattoman tyylikkäästi, sillä tapahtuman pukukoodi oli smart casual/cocktail/mitä tahansa.

Back to Skålista löytyy oma postauksensa täältä, käyhän lukemassa!

Fuksisitsit

Perinteiset ja fuksisyksyn ehdottomiin kohokohtiin kuuluvat fuksisitsit järjestettiin jälleen Hatanpään Soutupaviljongilla yhdessä vapaa-aikavastaavien ja tuutorvastaavien toimesta. Kuten edeltävänä vuonna, olivat sitsit avoinna koko jäsenistölle ja sitseille saapuikin noin 50 henkilöä, joista arviolta puolet olivat fukseja. Tarkoituksena oli saada aikaan mukava ja turvallinen ympäristö, jossa fuksit saivat tutustua sitsikulttuurin. Jatkot järjestettiin Kaijakassa yhdessä omia sitsejä juhlineen OKA:n kanssa. Teemana tänä vuonna oli päiväkoti, mikä näkyi hauskasti pukeutumisessa, koristeluissa, ruuassa ja rangaistuksissa. Ilta oli täynnä perinteisiä sitsiohjelmanumeroita, lauluja ja esityksiä, joista mieleenpainuvin oli Villen luoma lyhytnäytelmä. Sitsit olivat varsin onnistuneet ja etenkin fuksit olivat innoissaan kun he pääsivät vihdoinkin sitsaamaan!

Viini- ja juustoilta

Mentorin perinteinen viini- ja juustoilta järjestettiin tänä vuonna kerhohuone Ilmarissa. Yhteistyö Mentorin syksyn alussa aloittaneen kansainvälisyysvastaavan kanssa toi viini- ja juustoiltaan jopa noin kymmenen vaihto-oppilasta. Yhteensä paikalla oli reilut 30 henkeä nauttimassa viineistä, juustoista ja muista teemaan sopivista herkuista. Tunnelma oli lämmin ja viinit ja herkut katosivatkin nopeasti parempiin suihin. Suosio oli itse asiassa niin suuri, että kävimme kaupassa hakemassa täydennystä herkkupöytään muutaman kerran. Viimeiseksi pöydälle taisikin jäädä vain alkoholiton vaihtoehto. Illan aikana järjestettiin haastava tietokilpailu, jossa joukkueet pääsivät näyttämään viini- ja juustotietämystään. Paikalla oli koko illan vaihtareita, joten tietovisa pidettiin suomeksi ja englanniksi, ja kääntäminen toikin välillä hauskoja tilanteita haastavan sanastonsa vuoksi. Tapahtuma oli oikein onnistunut ja erityisen iloisia olemme siitä, että tänä vuonna myös vaihtarit löysivät perille sankoin joukoin.

Teekkarisitsit feat. TARAKI

Yhteissitsit teekkareiden kanssa ovat olleet erittäin suosittuja, joten oli huippua, että TARAKI lähti järjestämään tänä vuonna sitsejä kanssamme. Sitsejä vietettiin noin sadan osallistujan kesken bommarissa TTY:llä ja Mentorilla oli jälleen koristeluvastuu. Hämyisä bommari toimii monien sitsien ja tapahtumien vakkaripaikkana ja myös tällä kertaa bommari oli juuri oikea paikka viettää sitsejä festariteemalla. Festariteema näkyi niin pukeutumisessa, ruoassa, koristeluissa kuin ohjelmassakin. Nakit pukeutuivat järjestyksenvalvojiksi, ruoaksi oli perinteistä festariruokaa makkaraperunoineen ja karkkipusseineen ja illan kruunasi Autekin huikea bändi. Me vaparit teimme parhaamme koristelun osalta ja lopputulos olikin varsin festarihenkinen. Tänä vuonna sitsasimme teekkareiden säännöillä, joka tarkoitti sitä, että varsinaisia sääntöjä ei juurikaan ollut ja pöydästä sai poistua milloin vain. Tämä oli uutta ainakin meidän fukseille, ja olikin hauskaa, että meidän perinteisten sitsien lisäksi he näkivät toisen tavan sitsata. Ilta jatkui sitsien jälkeen tunnin verran Autekin livebändin tahdittamana, ja bändin vaiettua osa sitsikansasta siirtyi vielä juhlimaan Hervannan yöelämään Bombay-nimiseen baariin.

Sitsit olivat todella onnistuneet ja keräsivät kehuja myös jälkikäteen esimerkiksi onnistuneesta istumajärjestyksestä. Iso kiitos Tarakille, kun järjestitte nämä sitsit meidän kanssa! Sitsien kuvat voit tsekata täältä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s